Quantcast
Channel: Marrasmorsiamen mietintöjä
Viewing all articles
Browse latest Browse all 112

Marrashääparin look

$
0
0
Nyt olisi vuorossa meidän molempien juhlalookin esittely! Liikkeelle lähdetään tietysti tärkeimmästä, eli kengistä:


Omista kengistäni kirjoittelinkin jo pitemmästi täällä, mutta lyhyesti: ne olivat Aiminer-merkkiset, teemavärimme mukaan tummansiniset ja kaiken huipuksi niissä oli sydänsolki. Olen niihin edelleen ihan rakastunut, toivottavasti pääsen käyttämään niitä vielä paljon! Minulla oli ballerinat varalta, ja vaihdoinkin niihin hetkeksi, mutta mekon helman pituuden vuoksi totesin samoilla kengillä sinnittelyn kuitenkin helpommaksi kuin helman jatkuvan tallomisen. Näillä kengillä pärjäsi siis kohtuuhyvin koko pitkän päivän!

Miehen kengät tuottivat meillä ekstrapaljon päänvaivaa, koska hänen pukunsa rakentaminen aloitettiin vyöstä (ei kovin fiksua, mutta kun vyökaupan loppuunmyynti osui silmiin hyvissä ajoin ennen häitä). Tuo vyö olikin sitten vähän haastavampaa ruskean sävyä, jota ei meinannut löytyä kengistä millään. Lopulta mies löysi nämä Nicola Bensonin kengät ihan omin päin Espoon Sellosta, ilmeisesti jostakin miesten kenkiin erikoistuneesta liikkeestä. Ja kuten huomaatte kuvista alla, eihän se juuri näkynyt, että kengät ja vyö oli valittu tarkasti sävysävyyn...:

Tässä siis sulhasen look kokonaisuudessaan. Harkittiin myös tummansinistä pukua, mutta lopulta tämä harmaa miellytti molempien silmää enemmän. Puku löytyi lähes vahingossa Kokkolasta Pukumiehestä. Nyt kun mietin, niin miehen asukokonaisuuden osat tuntuivat kyllä tuottavan enemmän päänvaivaa kuin omani, vaikka loppujen lopuksi ne kaikki löytyivät "vähän vahingossa". Esimerkiksi lakin hän kävi ostamassa eräänä iltana kävellessään töistä kotiin, tietenkin ilman mitään käsitystä oikeasta värisävystä, mutta onnistui valitsemaan juuri sopivan. Rusettikin löydettiin lopulta muiden ostosten ohessa, kun piipahdettiin Petrifunille. Kaikista vaikein oli tuo liivi, joka onneksi lopulta löytyi vuokrattavaksi Muotitalo Tyynelästä. Mutta kyllä vain säätäminen maksoi vaivansa, kun molemmat oltiin lopputulokseen enemmän kuin tyytyväisiä :)

Puku: Morilee 1960 Vyö: Etsy, HayesStreetBridal Lintuhäkkihuntu: Etsy, PowderBlueBijoux
Kihlasormus (keskellä): Kohinoor Shining Star Vihkisormukset (reunoilla): Paletti Jewelry Viola 
Korvakorut: Swarovski TranquilityKampaus: Studio Feel It
Sitten vielä morsian, eli minä. Hääpukuni oli Tori.fi:stä bongaamani Morilee 1960, jonka hankinnasta kertoilinkin jo noin kaksi vuotta sitten, eli puolitoista vuotta ennen häitä. Pukua muokattiin hieman Ateljee Aariassa (siitä enemmän täällä): helmaa lyhennettiin, hihoja muokattiin istuvammiksi ja vyötäröltä otettiin ihan pari milliä ulos. Lisäksi pukuun ommeltiin kiinni Etsystä tilaamani vyö.

Puvun lisäksi asukokonaisuuteeni kuului ihana, myöskin Etsystä tilattu lintuhäkkihuntu (Etsy-shoppailusta täällä) ja läjä koruja. Sormuksia mulla oli vain ne samat kuin nykyään aina arjessakin, eli kihla ja kaksi vihkiä. Korvakoruina toimivat sulhasen Swarovski-tuliaiset Prahasta, rannekoru oli hopeainen rippilahja kummilta ja kaulaa koristava helminauha oli mummilta lainassa, eli se oli samalla sekä jotain vanhaa että jotain lainattua - tosin häiden jälkeen mummi sanoi, että saan pitää sen <3

Itsetekemäni hääkimppu toimi asusteena lähinnä kuvauksissa ja vihkimisen aikana, loppupäivän se koristi meidän pöytää maljakossaan. Osaltaan asukokonaisuutta täydensivät tietysti myös meikki (kiitos vielä, kaaso R!) ja kampaus, joista kerroinkin jo aiemmin. Meikki ja lintuhäkkihuntu näkyvät vähän paremmin alla olevassa kuvassa:


Täytyy kyllä sanoa, että olin (ja olen edelleen!) supertyytyväinen meidän molempien ulkonäköön hääpäivänä - näytettiin hyvältä sekä yksinämme että yhdessä :D

Kaikki tämän postauksen kuvat Minttu Saarnin käsialaa, ethän kopioi!

Viewing all articles
Browse latest Browse all 112

Trending Articles